Operaatio Pirkanmaa

Ajankohtaista

Kulttuurin alueellinen yhteistyö Pirkanmaalla jatkuu 20 kunnan voimin

Uutinen
13.3.2025 Tampereen kaupunki ja 19 Pirkanmaan kuntaa ovat tehneet sopimuksen kulttuurin alueellisen yhteistyön jatkamisesta vuosien 2025–2029 aikana. Verkoston taustalla on useita vuosia jatkunut yhteistyö Operaatio Pirkanmaa -hankkeessa. Hankkeen päätyttyä alueen verkosto jatkaa osana kuntien perustoimintaa.

Operaatio Pirkanmaan ohjelmistoon osallistui kolmen vuoden aikana 360 000 henkeä

14.1.2025 Alueellisen kulttuurin kehittämishankkeen Operaatio Pirkanmaan ohjelmistoon kuului vuosien 2022–2024 aikana 287 projektia. Projekteissa toteutettiin yli 2 500 tapahtumaa, joihin osallistui lähes 360 000 henkeä. Operaatio Pirkanmaa osallistui kumppanina rahoitukseen noin 1,6 miljoonalla eurolla. Projektien saama muu rahoitus oli noin 1,3 miljoonaa euroa, ja niiden työllistävä vaikutus oli noin 59 henkilötyövuotta.
Ajankohtaista

Kimppataksilla suoraan ihmisyyden peruskysymysten äärelle

28.11.2024 Keskiviikkona 4.12. ensi-iltansa Tampereen Kumppanuustalo Arttelissa saava Kimppataksi on esitys, jossa kehitysvammaisiksi ja vammattomiksi määritellyt esiintyjät ottavat kimppakyydin. Mukana on teatteriharrastajia Lempäälästä, Akaasta ja Hämeenkyröstä, sekä ammattilaisia Teatteri Telakalta ja Tampereen Työväen Teatterista.
Ajankohtaista

Sähköpyörän voitti roskataiteilija Neuvonen 

27.11.2024 Ruudun takaa -kyselyn toteuttanut Salmi Platform Oy arpoi voittajat kahdeksalle museokortille ja sähköpyörälle. Museokortit laitoimme jo postiin, ja sähköpyörän onnellinen voittaja haki uuteen kotiin 15. marraskuuta. Noudon yhteydessä saimme todeta, että tämä voitto ei olisi voinut mennä parempaan osoitteeseen!
Ajankohtaista

Ruudun takaa on Aamulehden Valo-palkintoehdokas

19.11.2024 Aamulehti on jakanut vuodesta 2021 alkaen Valo-palkintoja pirkanmaalaisille ihmisille, yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat omalla työllään tehneet alueella hyvää. Ruudun takaa -tapahtuma on ehdokkaana ”kulttuurielämyksiä Pirkanmaalle” -kategoriassa.
Ajankohtaista
Ruudun takaa -promovideo, jossa erilaisia esiintyjiä ikkunoiden takana ja yleisöjä pimeässä kaupunkitilassa Tampereella.