Ruudun takaa – Ikkunat taiteen ja valon näyttämöinä Tampereen Valoviikoilla ja Pirkanmaalla

Diskopalloa käsissään pitävä esiintyjä potkaisee maiharikenkäistä jalkaansa ilmaan ja lasin läpi kadulla näkyy iloista yleisöä.

Ruudun takaa on Pirkanmaan kaikkien aikojen laajin taidetapahtuma, jossa keskusta-alueen ikkunat toimivat näyttämönä kadulla kulkevalle yleisölle. Tampereen Valoviikkojen avajaisfestivaalina se tuo syksyn pimeyteen yllätyksellisen kattauksen upeasti valaistuja ikkunoita 24.10. alkaen. Yleisölle maksuton Ruudun takaa on myös Operaatio Pirkanmaan monipaikkainen päätösprojekti. Se toteutetaan Tampereen lisäksi 19 kumppanikunnassa loka-marraskuun aikana, jolloin Pirkanmaalla on nähtävissä jopa 200 valaistua taideikkunaa.

Keväällä Operaatio Pirkanmaan toimisto Frenckellissä muuttui käden käänteessä festivaalitoimistoksi, jossa lähdettiin toteuttamaan Suomen mittakaavassa poikkeuksellista suurtapahtumaa.

– Operaatio Pirkanmaa on ollut laaja, satojen toimijoiden ja 20 kunnan toteuttama kolmivuotinen kulttuurin alueellinen kehittämishanke. Totesimme, että ainoa oikea tapa viedä se maaliin, on toteuttaa yhteinen päätösprojekti toimijoiden kanssa, kertoo projektipäällikkö Ilona Kyykoski.

Ajatuksen monipaikkaisesta taidetapahtumasta, joka toisi vaikuttavia ja yleisölle saavutettavia elämyksiä keskusta-alueen ikkunoihin, kiteytti lopulta projektin taiteellinen tuottaja, paikkasidonnaisen taiteeseen erikoistunut Meri-Maija Näykki.

Ikkunat ja taide kohtaavat toisensa

Ruudun takaa -sisällöt ovat valikoituneet pääsääntöisesti projekteista ja yhteisöistä, jotka ovat jollain tavalla olleet mukana Operaatio Pirkanmaassa. Yhtään projektia tai teosta ei ole alun perin tehty toteutettavaksi lasin taakse.

– Olen käyttänyt runsaasti aikaa sen pohtimiseen, kuinka aikaisemmin suunniteltuja sisältöjä voidaan toteuttaa ikkunaruutujen taakse ilman että ne vain esittelevät messumaisesti aiempia toteutuksia. Lisäksi täytyy miettiä kuinka valitut sisällöt toimivat kadulla katsojille, Näykki kuvaa prosessia.

Luvassa on esimerkiksi sirkusta Talvipuutarhassa, skeittausta liikehuoneistossa, varjoteatteria Raatihuoneella, kanteleen veistoa asematunnelissa sekä valotaidetta sähköturbiinihallissa.

– Välillä on ollut ilmiselvää, että joku teos oikein kuuluu johonkin tiettyyn ruutuun, mutta toisinaan on vaatinut paljonkin jumppaa, että ikkuna ja taide ovat kohdanneet. Erittäin palkitsevia ovat olleet ne hetket, kun olemme onnistuneet yhdistämään taiteellisen sisällön ja ikkunan niin, että ne aidosti keskustelevat niin keskenään kuin ympäristön kanssa.

Luova iltakävely kutsuu kaupunkilaisia seikkailuun

Valotaidetta hyödyntävä Ruudun takaa on Tampereen Valoviikkojen avajaisfestivaali. Näykki kannustaa ihmisiä osallistumaan Ruudun takaa -tapahtumaan Tampereen keskustassa erityisesti torstaista lauantaihin 24.–26.10. kestävän kolmipäiväisen festivaalin ajan, jolloin ikkunoissa on myös monenlaisia esiintyjiä, kuten sirkus-, tanssi- ja performanssitaiteilijoita. Valo- ja kuvataideikkunat sekä erilaiset installaatiot ovat kolmipäiväisen festivaalin lisäksi valaistuna Tampereella joka ilta kello 18–21 välisenä aikana 3. marraskuuta saakka.

Tapahtumaa varten toteutetaan puhelimen selaimessa toimiva karttapalvelu. Tampereen keskustaan värikoodataan kolme erilaista reittiä: sininen, valkoinen ja pinkki. Näykin mukaan Ruudun takaa -kokonaisuuteen kannattaa suhtautua luovana iltakävelynä, jonka voi tehdä myös useana päivänä.

– Kaikkia teoksia ei ehdi yhdessä illassa kokea, joten kannattaa joko valita reitti etukäteen tai lähteä intuition johdattamana suunnistamaan johonkin suuntaan kartan kanssa. Ohikulkijat voivat osua teosten kohdalle tietenkin myös sattumalta, ja sekin voi olla elämys.

Karttapalvelu avautuu lokakuun alussa osoitteessa ruuduntakaa.fi. Karttaan tulee tarkat tiedot kaikista kohteista, ja Tampereen lisäksi tietenkin myös Pirkanmaan muissa kunnissa sijaitsevat teokset.

Suurtapahtuma huipentaa 20 kunnan tiiviin yhteiskehittämisen

Ruudun takaa -projekti on poikkeuksellinen satojen toimijoiden yhteisenä ja koordinoituna voimainponnistuksena.

– Pohdimme paljon paikkasidonnaisen taiteen lainalaisuuksia, ketteriä valaistusratkaisuja sekä taiteen saavutettavuutta. Haluamme myös tuoda toimijoita yhteen ja luoda uudenlaisia kumppanuuksia, Kyykoski kuvailee.

Hänen mukaansa kuntien luoma Operaatio Pirkanmaa -verkosto on luonut kuluneiden vuosien aikana hienon toimintamallin. Tavoitteena on, että yhteiskehittämistä voitaisiin tehdä myös tulevaisuudessa.

– Hanke on tuonut ihmisiä yhteen, rakentanut kulttuurimaakuntaa ja pilotoinut uusia toimintamalleja. Ruudun takaa on myös tämän verkoston yhteisponnistus, ja siitä tulee takuulla näyttävä suurtapahtuma koko Pirkanmaalle. Toivomme niin asukkaiden kuin vierailijoidenkin lähtevän sankoin joukoin katsomaan tarjolla olevia elämyksiä.

Tapahtuma on maksuton.

Tampere

  • Ruudun takaa -festivaali 24.–26.10. 2024 klo 18–21
  • Ikkunoiden installaatiot 24.10.–3.11.2024 klo 18–21

Pirkanmaa

Tarkemmat tiedot muiden kuntien ikkunoiden sisällöistä ja aikatauluista löytyy lokakuussa karttapalvelusta osoitteessa ruuduntakaa.fi

Tapahtumasta käytetään somealustoilla hashtagia
#RuudunTakaa2024