Anian kyläyhteisö: ANIAN LINTUPUISTO – Yhteisöllinen tilataideteos ja luontoelämys

Pirkkalan kunnan omistaman vanhan kansakoulun pihapiirissä ja lähimetsässä sijaitsee yhteisöllinen tilataideteos ja kaikille avoin retkikohde, Anian lintupuisto, jonka avajaisia vietettiin kesällä 2021.

Lintupuiston kulttuuri- ja taideanti koostuu sekä yksityisten henkilöiden että yhdistysten, yhteisöjen ja yritysten edustajien rakentamista ja maalaamista linnunpöntöistä, jotka on sijoitettu koulun pihapiiriin tukemaan eri lintulajien pesintää.  
 
Operaatio Pirkanmaa tukee Anian kyläyhteisön tavoitetta syventää vierailijoiden luontoyhteyttä ja lisätä alueen monimuotoisuutta. Kesällä 2023 paikalliset aktiivit järjestävät yhteisöllistä hyönteishotelli- ja linnunpönttötyöpajatoimintaa, joihin on tarkoitus saada asiantuntijaluentoja. Lisäksi alueelle hankitaan pönttökameroita, joiden avulla järjestetään Anian lintulive.  

Anian lintupuisto sijaitsee Pirkkalassa, Anian kylässä, vanhan kyläkoulun pihapiirissä ja lähimetsässä. Alue on linkitetty Pirkan polut -ulkoilureitistöön ja Tampere–Pirkkala -pyöräilykarttaan. Puisto sijaitsee osoitteessa Anian rantatie 886, Pirkkala.  

Luontoaiheiset taide- ja valokuvanäyttelyt avoinna seuraavasti:

To 29.09.2022 klo 18:00-20:30

Pe 30.09.2022 klo 15:00-18:00

La 01.10.2022 klo 10:00-15:00

Su 02.10.2022 klo 10:00 -15:00

Ma 03.10.2022 klo 15:00-18:00

Ti 04.10.2022 klo 15:00-18:00

Ke 05.10.2022 klo 15:00-18:00

Linkki tapahtumaan: Syysilta Anian lintupuistossa – Pirkkalan kunta


https://www.facebook.com/anianlintupuisto