Pirkanmaan kuorokeskus: 40 YHTEISÖKUOROA – Laululla hyvinvointia ikäihmisille
Pirkanmaan Kuorokeskuksen tavoitteena on perustaa Pirkanmaalle 40 uutta yhteisökuoroa vuoteen 2024 mennessä.
Tästä tavoitteesta yhteistyössä Operaatio Pirkanmaan kanssa toteutetaan palvelukotikuorojen osuus räätälöidyin palvelupaketein. Vuosien 2022-2023 aikana on tarkoitus perustaa 15 yhteisökuoroa palvelukotiympäristöihin.
Yhteisökuorotoiminta pyrkii pirkanmaalaisten asukkaiden hyvinvoinnin kehittämiseen kuorolaulun keinoin. Palvelukotikuorojen tavoitteena on toteuttaa ikäihmisten palvelukeskuksissa yhteislaulu- ja kuorotoimintaa. Idean taustalla ovat tarpeet ja toiveet matalan kynnyksen kuorotoiminnalle ja kulttuuritoiminnan kehittäminen hoitolaitoksissa siellä asuvien kulttuuristen oikeuksien toteutumiseksi.
Palvelukotikuoro-toiminta sisältää muusikoiden vetämiä Palvelukotikuoro-tuokioita, työpajakoulutuksia palvelukotien henkilökunnalle toiminnan vakiinnuttamiseksi, sekä ohjeistuksen, jonka avulla henkilökunta voi halutessaan toteuttaa kuorotoimintaa myös itse.
Kuorolaulamisen hyvää tekevät terveysvaikutukset ovat tutkittuja ja tunnustettuja, ja taiteen saavutettavuuden näkökulmasta sosiaalinen, yhdessä taiteen tekeminen on paras jalkauttamismuoto.
Lisätiedot: Pirkanmaan kuorokeskus